Löytöruusut ovat mielenkiintoinen ruusuryhmä. Nimensä mukaisesti ruusut on löydetty jostakin, eivätkä ne ole säntillisen jalostustyön tulosta. Ruusujen tarkkoja vaiheita ei siis tiedetä. Monet ruusut on nimetty löytöpaikan mukaan. Näin nimi muistuttaa ruusun alkuperästä. Lähde kanssamme löytöretkelle ruusujen maailmaan – onko mukana jokin lajike omalta kotikonnultasi?

Rosa Blanda-Ryhmä ’Herttoniemi’

HERTTONIEMI blandaruusu

Helsingistä, Herttoniemen kartanon lähettyviltä, löytynyt blandaruusu.

Melko voimakasversoinen, hieman kaartuvaoksainen pensas kasvaa pari metriä korkeaksi. Pensas kukkii keskikesältä heinäkuun loppupuolelle hieman siniseen taittavan vaaleanpunaisin, puolikerrotuin, kuppimaisin kukin. Kukat tuoksuvat miedosti. Pieniä, litteänpyöreitä, oranssinpunaisia kiulukoita muodostuu jonkin verran. Pensas saa etenkin aurinkoisella kasvupaikalla näyttävän kellanoranssin syysvärin. Juurivesoja muodostuu runsaasti. Vyöhyke I-V. (Kuva yllä.)

Rosa Blanda-Ryhmä ’Toukoniitty’

TOUKONIITTY blandaruusu, FinE

Helsingin Toukoniityn puistosta löytynyt blandaruusu.

Voimakasversoinen, tiheäkasvuinen, lähes piikitön pensas kasvaa noin pari metriä korkeaksi. Pensas kukkii kesä-heinäkuun vaihteessa noin kolme viikkoa. Keskikokoiset, vaaleanruusunpunaiset kukat ovat löyhästi kerrotut ja melko leveät. Kukan keltaiset heteet erottuvat selvästi. Toisinaan terälehdissä on hentoja, valkoisia raitoja. Miedosti tuoksuvia kukkia muodostuu sekä uusiin että vanhoihin versoihin. Oransseja, pyöreitä kiulukoita muodostuu melko runsaasti. Pensas saa kauniin oranssinpunaisen syysvärin. Juurivesoja muodostuu runsaasti. Vyöhyke I-IV.

Rosa Centifolia Muscosa-Ryhmä ’Vaarala’

VAARALA sammalruusu, FinE

Yksityispihalta Vantaalta löytynyt ruusu, joka on ilmeisesti alun perin tuotu Suomeen Ruotsista.

Matalakasvuinen, melko tiheä ruusu, joka jää alle metriseksi. Pensas kukkii heinäkuun alusta alkaen kolmisen viikkoa. Suuret, tummanvaaleanpunaiset, tiheään kerrotut kukat tuoksuvat voimakkaasti. Kukkaperissä ja verhiössä on tiheä, sammalmainen karvapeite. Pensas kukkii vanhoilla versoilla. Juurivesoja muodostuu hyvin vähän. Vyöhyke I-III.

Rosa Centifolia-Ryhmä ’Pikkala’

PIKKALA kartanoruusu, FinE

Pikkalan kartanosta Siuntiosta löytynyt kartanoruusu.

Tiheäkasvuinen ja -piikkinen, hieman kaartuvaversoinen pensas kasvaa 1,5-2 m korkeaksi. Pensas kukkii heinäkuun puolivälistä eteenpäin noin kolmen viikon ajan. Kukat ovat voimakkaan aniliinipunaiset, hieman valkoisella marmoroituneet. Säännöllisen kerrannaiset kukat tuoksuvat voimakkaasti, mutta tuoksu on silti miellyttävä. Pensas kukkii edellisen vuoden versoilla. Kiulukoita ja juurivesoja muodostuu jonkin verran. Vyöhyke I-III.

Rosa Harisonii-Ryhmä ’Maija Hesperia’

MAIJA HESPERIA tarhaharisoninruusu

Helsingin Hesperian puistosta löydetty tarhaharisoninruusu.

Hento- ja ohutversoinen pensas, jonka oksat kaartuvat kauniisti. 1,5-2 m korkeaksi kasvava pensas kukkii edellisen vuoden versoilla yksinkertaisin, heleänkeltaisin ja miedosti tuoksuvin kukin. Kukat avautuvat kesä-heinäkuun vaihteessa ja kukinta kestää noin kolme viikkoa. Pieniä, litteänpyöreitä, sileäpintaisia, mustia kiulukoita muodostuu niukasti. Juurivesoja sen sijaan muodostuu runsaasti. Vyöhyke I-IV.

Rosa Harisonii-Ryhmä ’Paimio’

PAIMIO tarhaharisoninruusu

Ruusu on kasvanut alun perin Somerolla Kerkkolan kylässä, josta juurivesoja on siirretty Paimioon. Ruusu ”löydettiin” Paimiosta, jolloin sitä alettiin kutsumaan paimionruusuksi.

Pystyversoinen, voimakaspiikkinen pensas kasvaa noin 1,5 m korkeaksi. Yksinkertaisen kukan väri vaihtelee hieman vuosittain kasvukauden ilmojen mukaan. Yleensä kukka on vaaleananiliininpunainen ja sen väri vaihtuu valkoiseksi keskustaa kohti. Keltaiset heteet erottuvat selvästi. Pensas kukkii runsaasti kesä-heinäkuun vaihteesta alkaen kolmisen viikkoa. Suurehkoja, mustia kiulukoita muodostuu runsaasti. Juurivesoja muodostuu jonkin verran. Vyöhyke I-III.

Rosa Gallica-Ryhmä ’Iitin Tiltu’

IITIN TILTU ranskanruusu, FinE

Kymenlaaksosta, Iitin kirkonkylästä, löydetty ranskanruusu.

Voimakaskasvuinen, 1,5-2 m korkeaksi kasvava pystyversoinen ruusu. Yksinkertaiset, voimakkaan aniliininpunaiset, kookkaat kukat avautuvat heinäkuussa. Runsas, miedosti tuoksuvat kukinta kestää noin kuukauden. Kukat muodostuvat vanhoihin versoihin. Punaisia, päärynänmuotoisia kiulukoita muodostuu vähän, samoin juurivesoja. Vyöhyke I-IV.

Rosa Pimpinellifolia-Ryhmä ’Kerisalo’

KERISALO tarhapimpinellaruusu, FinE

Itä-Suomesta, Joroisten Kerisalosta löydetty tarhapimpinellaruusu.

1,5-2 metriä korkeaksi kasvava, aluksi hieman hidaskasvuinen pensas. Hyväntuoksuiset, löyhästi kerrotut, vaaleanpunaiset kukat avautuvat heinäkuun alkupuolella vanhoihin versoihin ja kukinta kestää kolmisen viikkoa. Pieniä tummanpunaisia kiulukoita muodostuu jonkin verran, samoin juurivesoja. Vyöhyke I-IV.

Rosa Rugosa-Ryhmä ’Katri Vala’

KATRI VALA tarhakurtturuusu

Helsingistä, Katri Valan puistosta, löydetty tarhakurtturuusu.

Rehevä- ja melko rentokasvuinen, reilu metrin korkuinen tiheä pensas. Suuret, tiheään kerrotut kukat ovat siniseen taittavan vaaleanpunaiset. Voimakastuoksuiset kukat muodostuvat edellisen vuoden versoihin. Kukinta kestää melko pitkään. Suurehkoja kiulukoita muodostuu vähän. Voimakaspiikkisiä juurivesoja muodostuu runsaasti. Vyöhyke I-V.

Rosa blanda hybr. ’Tarja Halonen’

TARJA HALONEN blandaruusu

Entiset Helsingin kaupunginpuutarhurin Bengt Schalinin puutarhasta löydetty blandaruusu, jonka Ruususeura on nimennyt vuonna 2001.

Parimetriseksi kasvava, voimakaskasvuinen, kaarevaoksainen pensas. Pensas kukkii löyhästi kerrotuin, levein, vaalean roosan punaisin, miedosti tuoksuvin kukin. Heinäkuussa alkava kukinta kestää 2-3 viikkoa. Oranssinpunaisia kiulukoita muodostuu melko runsaasti. Myös juurivesoja muodostuu paljon. Vyöhyke I-IV.

Rosa Pimpinellifolia-Ryhmä ’Juhannusmorsian’

JUHANNUSMORSIAN morsionruusu, FinE

Kaakkois-Suomesta Elimäeltä löytynyt juhannusruusua muistuttava ruusu.

Melko pysty- ja kapeahkokasvuinen, tuuhea pensas tulee 1,5-2 m korkeaksi. Kesäkuun puolivälissä aukeavat löyhästi kerrotut, hennon vaaleanpunaiset kukat tummenevat hieman keskustaa kohti. Matalan maljamaiset, vahvatuoksuiset kukat haalistuvat kukinnan edetessä. Pensas kukkii vanhoilla versoilla 2-3 viikkoa. Ruskeanpunaisia, pallomaisia, kaljuja kiulukoita muodostuu melko runsaasti. Piikikkäitä juurivesoja muodostuu runsaasti. Vyöhyke I-VI.

Rosa Gallica-Ryhmä ’Olkkala’

OLKKALA ranskanruusu, FinE

Olkkalan kartanosta Vihdistä löydetty ranskanruusu.

Rehevä- ja voimakaskasvuinen, 1,5-2 m korkea pensas. Yksinkertaiset, tummanvaaleanpunaiset, keskustasta lähes valkoiset, miedosti tuoksuvat kukat. Kirkkaankeltaiset heteet tulevat hyvin esille. Pensas kukkii vanhoilla versoilla heinäkuusta alkaen noin kuukauden. Oranssinpunaisia, pisaranmallisia kiulukoita muodostuu runsaasti. Pensas saa kauniin oranssinkeltaisen syysvärin. Juurivesoja muodostuu runsaasti. Vyöhyke I-V.

Rosa Centifolia-Ryhmä ’Onni’

ONNI onnenruusu (kartanoruusu)

Rovaniemeltä löydetty kartanoruusuristeymä. Muistuttaa sekä suviruusua että metsäruusua.

Melko vahvakasvuinen, kaartuvaoksainen pensas kasvaa noin 1,5 m korkeaksi. Pensaan tyviosa on hyvin piikkisä, mutta versojen yläosat lähes piikittömät. Puolikerrotut, vaaleanpunaiset kukat aukeavat kesäkuun loppupuolella ja kukinta kestää noin kolme viikkoa. Mietotuoksuinen ruusu kukkii vanhoilla versoilla. Pieniä, tummia kiulukoita muodostuu vähän. Juurivesoja muodostuu jonkin verran. Vyöhyke I-VII.

Edellä esitellyt ruusut ovat Puutarha Tahvosten tuotannossa omajuurisena. Kysy saatavuutta lähimmältä puutarhakauppiaaltasi.