Puuvartisia kasveja voi lisätä muun muassa taivukkaista tai pistokkaista. Ammattiviljelyssä käytetään pistokaslisäystä, jolla saadaan viljelyyn nopeasti suuria määriä kasveja. Pistokaslisäyksellä saadut uudet taimet ovat perimältään täysin emokasvinsa kaltaisia, eli lajikkeen ominaisuudet säilyvät ennallaan.
Talvipistokkaan leikkaustapa vaihtelee kasveittain. Leikkaustapaan vaikuttaa muun muassa kasvin silmuväli. Esimerkiksi ’Pohjan Neito’ lumipalloheiden verso pätkitään oksasaksilla kukin verso kerrallaan, koska versossa on silmuja harvakseltaan. ’Pohjan Neito’ lähtee kasvamaan jopa yhdestä silmusta. Sen sijaan herukan versot voi sahata nippu kerrallaan sirkkelillä samankokoisiksi. Herukkaan jätetään 2-5 silmua sen mukaan, pistetäänkö pistokas keväällä maahan vai kennoon.
Pistokkaista syntyy satoja tuhansia pensaita
Taimistolla panostetaan vahvasti omaan tuotantoon. Pistokkaat kerätään pääosin taimiston omista emomaista, terveistä taimista. Talvipistokas leikataan emokasvista kasvin ollessa lepotilassa ennen silmujen avautumista. Nämä emotaimen pistokkaista syntyneet taimet ovat terveitä ja talvenkestäviä. Talvipistokkaita tehdään myös syksyllä nostetuista taimista.
Syksyllä pistokasversot leikataan tasaisesti eripuolelta emopensasta. Kerätyt versot ovat edellisenä kesänä kasvaneita. Verso leikataan pensaan tyvestä mahdollisimman läheltä maan rajaa. Oksasaksien tulee olla terävät ja versoon nähden suorassa. Hyvä verso on suora ja tarpeeksi paksu, yleisohjeena voidaan pitää lyijykynän paksuutta.
Paras pistokas on vuosiverson keskeltä otettu pistokas. Latvapistokkaita ei mielellään käytetä. Kun pistokkaita pätkitään, tulee pitää huolta, että ne pysyvät samoin päin, latvaosa ylöspäin.
Kasvin silmumäärästä riippuen versot pätkitään joko sahaamalla nippu kerrallaan tai leikkaamalla versot yksitellen. Versoniput sahataan suunnilleen 15 cm:n mittaisiksi. Yksittäinen verso pätkitään noin sentin silmun alapuolelta ja yläpuolelta. Kummassakin tapauksessa pistokkaaseen jätetään lajikkeesta riippuen 1-5 tervettä silmua. Pätkityt pistokkaat kerätään turpeella ja sahanpurulla täytettäviin laatikoihin ja ne varastoidaan talven yli kylmävarastossa.
Keväällä pistokkaat pistetään joko kennoon tai peltoon kasvamaan. Pistokkaat kasvavat pellossa vuoden tai kahden vuoden ajan, jonka jälkeen ne istutetaan astiaan. Näin yhden kasvin pistokkaista on syntynyt nopeasti suuri määrä uusia astiataimia.