Puutarhan kukoistuskausi on ohi, sato kerätty talteen, kukkaloisto ja kasvun voima painettu visusti mieleen pitkän talven varalle. Pitkän ja antoisan kasvukauden jälkeen on aika hengähtää hetki. Jotakin pikkupuuhaa on toki syksyllekin ennen lumen ja pakkasten tuloa.
Poimi viimeiset omenat säilöön Mikäli talviomenat ovat vielä puissa, lokakuu on viimeinen hetki poimia sato talteen. Poimi sato poutapäivänä ja säilö noin 5-asteiseen kellariin kypsymään.
Kitke, kitke, kitke Koska ilmat ovat vielä lämpimät, saattavat rikkaruohot jatkaa kasvamistaan. Niiden kanssa kannattaa olla huolellinen loppuun saakka ja kitkeä maata vielä syksylläkin. Keväällä on mukava aloittaa istutuspuuhat puhtaasta maasta.
Tarkista tuennat Tuennat eivät saa painua rungon sisälle, joten uusi ne tarvittaessa. Puut tarvitsevat tuentaa kaksi-kolme vuotta istutuksesta. Hillittykasvuiset omenapuut ja rungolliset herukat kaipaavat tukea koko elämänsä ajalle.
Vielä ei ole myöhäistä suojata puutarhaa Nuoret hedelmäpuut ja pensasmustikat ovat jänisten herkkua, joten ne kannattaa suojata tarkasti verkoilla. Jänikset pitää poissa noin metrinen aita, lumenkorkeudesta tietenkin riippuen, mutta peuroja varten tulee suojautua jopa kaksimetrisen aidan avulla.
Maan jäädyttyä arat kasvit tulee suojata havuin ja pakkaspeittein. Kiedo rungolliset hortensiat pakkaspeitteeseen ja levitä havunoksia juuristoalueelle. Talvisuojaus ei ole pahitteeksi myöskään jalohortensioille, viiniköynnöksille tai japaninvaahteroille, ryhmäruusuja unohtamatta
Suunnittele kevättä Lumi ei ole peittänyt vielä maita, joten mittaaminen ja valokuvaaminen onnistuvat hyvin. Sitten kun inspiraatio iskee metrisen hangen aikaan, ei tarvitse lähteä hankeen kahlailemaan vaan valokuvat ja mitat löytyvät valmiina. Ei muuta kuin suunnittelemaan seuraavaa kevättä!