Vastuullista taimituotantoa – Tahvosten hyvää tekevä Ilona®
Suomen Puutarhakauppiaat ry. valitsi Ilona-taimen Vuoden Puutarhatuotteeksi 2017. Ilona on Puutarha Tahvosten vuonna 2012 markkinoille tuoma hyvää tekevä, kotimainen taimituoteperhe. Näyttävät Ilona-taimet edustavat kasvuvoimaa ja kestävyyttä sekä vastuullista tuotantoprosessia. Jokaisesta myydystä Ilona-taimesta lahjoitetaan 10 senttiä hyväntekeväisyyteen. Taimien tuotto lahjoitetaan eteenpäin julkiseen/puolijulkiseen kohteeseen taimien muodossa. Ilona-valikoimaan kuuluu sekä koriste- että hyötypensaita.
Ekologisesti kasvatetuilla Ilona-taimilla näyttävää nopeasti
Koska taimet on istutettu tavallista suurempaan, 4 litran kokoiseen astiaan, saa Ilona-taimilla puutarhasta valmiimman ja näyttävän jo istutusvaiheessa. Isossa astiassa taimi voi paremmin ja kasvaa vahvemmaksi.
Ilona-taimet kasvavat alusta alkaen ulkona Suomen vaativissa sääolosuhteissa ja kestävät näin tuontitaimia paremmin. Kotimainen taimi on terve ja turvallinen valinta. Ilona-taimi ylittää normaalit astiataimen laatuvaatimukset. Siksi taimille myönnetään kahden kasvukauden takuu.
Taimiston toimintaa ohjaavat kestävän kehityksen periaatteet. Vastuullinen toiminta, niin ekologisesti kuin sosiaalisestikin, on taimiston toiminnan perusperiaatteita. Kotimainen Ilona-taimi, kuten taimiston muutkin taimituotteet, on kasvatettu luonnon kiertokulkua ja tasapainoa kunnioittaen. Kasvatusalueilla on käytössä suljettu automaattinen kastelujärjestelmä ja kasvatuksessa käytetään hallitusti liukenevia lannoitteita. Näin vettä ei tuhlata ja ympäristöön ei pääse ravinnevalumia.
Ilona-taimen kierrätettävän astian voi palauttaa takaisin myymälään, jolloin ne päätyvät uudelleenkäytettäviksi tai kierrätykseen Puutarha Tahvosille. Ilona-taimen tunnistaa helposti puutarhamyymälässä sinisestä astiasta ja omasta Ilona-nimilapusta.
Hyvää tekevä taimituoteperhe
Tähän saakka Puutarha Tahvoset on saanut ilahduttaa jo kuutta kohdetta Ilona-taimilla. Kohteita saa ehdottaa Tahvosten Facebook-sivuilla noin kuukauden ajan Ilonan päivästä 9.10. kuun loppuun. Marraskuun aikana Puutarha Tahvosilla käydään läpi ehdotukset ja valitaan hyvä kohde. Aivan yllätyksenä Tahvosilta ei taimia lähetetä: valittuun kohteeseen ollaan yhteydessä ja varmistetaan, että se on valmis ottamaan taimia vastaan.
Koska Ilona-kohde julkistetaan aina syksyllä myyntikauden päätteeksi, päästään taimia istuttelemaan seuraavana kasvukautena. Hyväntekeväisyyskohde saa itse valita haluamiaan Ilona-taimia. Puutarha Tahvosilta annetaan tarvittaessa pienimuotoista suunnitteluapua.
Ensimmäinen Ilona-kohde 2012 oli perhekoti, jonka asukkaita ilahdutettiin koriste- ja hyötypensailla. 2013 pihaansa herukoita sai Niittykummun päiväkoti Espoossa. Jaettu ilo on suurempi ilo: 2014 Ilonan koristepensaat löysivät hyvän kodin kahden koulun pihalta. Taimia lahjoitettiin Lappohjan koululle Hankoon sekä Kiilan koululle Karjaalle. Viime vuonna saimme olla vanhusten ilona ja elävöittää jälleen kahden kohteen ympäristöä. Raisiossa Kerttulan Päivätoiminnan takapihalle istutettiin hyötykasveja, ja tähänastisista kohteista pohjoisimpaan, V-vyöhykkeellä sijaitsevaan Alavieskan Omavieskaan, löytyi myös kasvit Ilona-valikoimasta. Ilona-valikoimassa onkin painotettu suomalaisissa oloissa kestäviä, hyväksi todettuja lajikkeita.
Vuoden 2016 Ilona-kohteet ovat lapsiperheiden parissa toimiva Avoin päiväkoti SoPeVa Kurikassa ja Karjaan Mannerheimin Lastensuojeluliitto. Taimia päästään istuttamaan alkukesästä 2017.