Raikkaita värejä puutarhaan – läpi kasvukauden
Heisiangervot (Physocarpus) ovat monikäyttöisiä, vaatimattomissakin oloissa kasvavia pensaita. Ne ovat terveitä, nopeakasvuisia ja helppohoitoisia jokapaikan pensaita.
Nämä terveet peruspensaat ovat kasvumuodoltaan pyöreähköjä, pystyhaaraisia suoja- ja aidannepensaita. Heisiangervoja voidaan kasvattaa myös leikattuna aitana. Etenkin värikkäät heisiangervot sopivat huomiokasveiksi ryhmiin. Matalakasvuisia lajikkeita voi istuttaa mm. yksittäiskasviksi perennojen joukkoon. Heisiangervojen vahva juuristo sitoo hyvin maata, joten pensaita voidaan käyttää myös rinneistutuksissa.
Heisiangervot puhkeavat lehteen aikaisin ja tuleentuvat vasta syksyllä myöhään. Pensaat kukkivat kesä-heinäkuussa edellisen vuoden versoilla. Vihreä- ja keltalehtisten lajikkeiden kukinta on kellanvalkoinen, tummalehtisten lajikkeiden kukissa on hento roosan sävy. Koristeelliset siemenkodat punertuvat loppukesällä. Siemenkotia voidaan käyttää vaikka kuivakukka-asetelmissa. Pensaasta ne tippuvat vasta seuraavana keväänä. Värikkäiden siemenkotien ohella heisiangervojen hyvä tuntomerkki on punaruskeat, pinnalta hilseilevät versot. Monilla punalehtisillä lajikkeilla myös versot ovat tummanpunaiset, etenkin uudessa kasvussa.
Heisiangervot menestyvät sekä auringossa että varjossa. Parhaiten ne viihtyvät aurinkoisella tai puolivarjoisella paikalla. Värikkäät heisiangervolajikkeet menettävät hieman väriloistoaan varjoisassa kasvupaikassa ja päinvastoin, väreistä tulee intensiivisempiä täydessä auringossa. Pensaat sietävät kuivuutta ja toisessa ääripäässä jopa ajoittain seisovaa vettä. Myös savimaassa kasvavat pensaat sietävät niin tuulta, tiesuoloja kuin lumikuormaakin – ei siis ihme, että heisiangervoista puhutaan jokapaikan pensaina!
Hoitona heisiangervoille riittää säännöllinen harvennusleikkaus, jolloin keväisin ennen silmujen puhkeamista pensaasta poistetaan vanhimpia oksia maata myöden. Pensaat kestävät myös alasleikkauksen ja uusiutuvat siitä nopeasti. Heisiangervo viihtyy keskiravinteikkaassa maassa, joten pensasta kannattaa lannoittaa säännöllisesti keväisin yleislannoitteella.
Physocarpus opulifolius – lännenheisiangervo
Vihreälehtinen, nopeakasvuinen varma vihreyttäjä.
korkeus 2-3 m
I-VI
Physocarpus opulifolius ’Jefam’ – heisiangervo Amber Jubilee™
Ainutlaatuinen, koko kasvukauden väriä vaihtava lajike: uusi kasvu keltaoranssia, täysikasvuisissa lehdissä limenvihreää, syysväri purppuranpunainen.
korkeus 1,5-2 m
I-VI
Purppuraheisiangervoja
Physocarpus opulifolius ’Diabolo’
Lehdet purppuranpunaiset koko kasvukauden.
korkeus 2-3 m
I-V (VI)
Physocarpus opulifolius ’Donna May’ Little Devil™
Matala, tiheäkasvuinen, kompakti purppuraheisiangervo tummanpurppuraisilla lehdillä.
korkeus 0,5-1 m
I-V
Physocarpus opulifolius ’Lady in Red’
Lehdet puhjetessaan kirkkaanpunaiset, myöhemmin punaruskeat.
korkeus 1,5-2 m
I-VI
Physocarpus opulifolius ’Jonight’ Midnight®
Kauniin kiiltävät, erittäin tummanpurppuraiset, lähes mustat lehdet.
korkeus 2-3 m
I-V
Physocarpus opulifolius ’Mindia’ Diable d’or®
Kuparinpunaisena puhkeavat lehdet muuttuvat myöhemmin tummanpurppuraisiksi.
korkeus 1,5-2 m
I-IV (V)
Physocarpus opulifolius ’SMPOTW’ Tiny Wine®
Matalakasvuinen, tiivis purppuraheisiangervo, jolla kuparin- ja oranssinpunainen lehdistö.
korkeus 0,5-1 m
I-IV
Keltaheisiangervo
Physocarpus opulifolius ’Minange’ Angel Gold®
Nuorissa sitruunankeltaisissa lehdissä on kuparinpunainen reunus. Lehdet muuttuvat myöhemmin kokonaan keltaisiksi.
korkeus 1,5-2 m
I-VI