Blog

Väriterapiaa kevääseen

Atsaleojen pullistelevat kukkanuput kertovat jo tulevasta – kohta saadaan taas nauttia kauas loistavista väreistä ja hurmaavista tuoksuista. Atsaleat ovat kauneimpia kukkivia koristepensaitamme. Näyttävät kukat puhkeavat lehdettömään pensaaseen – sirot lehdet puhkeavat vasta kukinnan jälkeen. Lehdet pääsevät esittelemään omaa väriloistoaan syksyllä: suurin osa atsaleoista saa upean, punaisen sävyissä hehkuvan syysvärin.

Oikeaan kasvupaikkaan ja maaperään istutettuna atsaleat ovat helppohoitoisia ja terveitä pensaita. Ne viihtyvät parhaiten aurinkoisilla tai puolivarjoisilla paikoilla. Atsaleat eivät kärsi nuorinakaan samaan sukuun kuuluvien alppiruusujen tavoin kevätauringon ahavasta, koska ne varistavat lehtensä talveksi.
Kasvualustan tulee olla hapanta. Atsalea on suhteellisen hentojuurinen, joten kasvualusta saa olla kuohkeaa, melko kevyttä ja kosteutta läpäisevää. Jos istutuspaikka on valmiiksi hapanta metsämaata, voi ennen istutusta maata parantaa vielä hieman lannoittamattomalla turpeella tai valmiilla rodomullalla. Jos käytät pelkkää turvetta, lisää hieman rodolannoitetta – atsaleat jaksavat kukkia paremmin. Pensaat hyötyvät suuresti myös katteesta, joka estää rikkaruohojen kasvun juuristoalueelle. Katteena voidaan käyttää myös maanpeiteperennoja kuten rentoakankaalia, suikeroalpia, rönsyansikkaa tai peittokurjenpolvea.
Atsaleat eivät kaipaa säännöllistä leikkausta. Leikkaa tarvittaessa vain kuivat ja vioittuneet oksat terveeseen puuhun saakka.

Atsaleat loimuavat revontulien tapaan
Revontuliatsaleat (Rhododendron Lights-Ryhmä) on jalostettu Yhdysvalloissa Minnesotan yliopistossa. Siellä lajikkeet ovat selviytyneet jopa 35-40 asteen pakkasista. Suomessa nämä lajikkeet menestyvät IV-V vyöhykkeille saakka. Revontuliatsaleat kukkivat kesäkuun alussa ja kasvavat 1-1,5 metriä korkeiksi. Revontuliatsaleat on nimetty yleensä kukkien värien mukaan.

Kullankeltainen ’Golden Lights’ tuoksuu voimakkaasti. Syysväri on ruosteenpunainen.
Menestymisvyöhyke I-IV

Sitruunankeltainen ’Lemon Lights’ tuoksuu miedosti. Syysväri on punainen. (otsikkokuva ylhäällä)
Menestymisvyöhyke I-IV

Tummanoranssi ’Mandarin Lights’ tuoksuu miedosti. Syysväri on purppuranpunainen.
Menestymisvyöhyke I-IV

Valkoinen kukka, jossa tummankeltainen nielu ’Northern Hi-Lights’. Atselea tuoksuu miedosti ja saa viininpunaisen syysvärin.
Menestymisvyöhyke I-V

Vaaleanpunainen ’Rosy Lights’ tuoksuu miedosti ja saa voimakkaan punaisen syysvärin.
Menestymisvyöhyke I-V