Blog

Uutta meillä ja maailmalla 2013

Auringonsäteet kimmeltävät vielä hangilla, kun viherpeukalon sormet syyhyävät jo puutarhatöihin. Lehdet ja messut pursuavat huikeita uusia ideoita ja ihania kasviuutuuksia. Mielenkiintoisia kasveja tulee markkinoille joka kevät. Toiset ovat yhden kesän ihmeitä, toiset jäävät taimistojen valikoimiin pidemmäksi ajaksi.

Moni kasviuutuus käy pitkän tien ennen myyntiin pääsyä. Jalostuksen, kenttäkokeiden ja seurannan kautta varmistutaan, että kasvilla on edellytykset pärjätä Suomen oloissa. Aremmille, uusille kasveille annetaan menestymisvyöhykkeitä varovasti, jotta pettymyksiltä vältytään. Kun kokemukset kasvista karttuvat, voidaan sille antaa uusi, korkeampi vyöhyke. Hyvin harvoin tulee vastaan tarvetta laskea menestymisvyöhykettä.

 

Maailmalla etsitään onnea

Tänä keväänä puutarhassa inspiroidutaan kotimaisista hyötykasveista, luonnonmukaisuudesta ja hyvinvoinnista. Ihmisille on tärkeää oman ja läheisten hyvinvoinnin lisäksi enenevissä määrin myös ympäristön hyvinvointi. Omalla toiminnalla pyritään vaikuttamaan entistä enemmän koko maapallon terveyteen. Kotipuutarhurit ottavat vastuuta ilman ja maaperän puhtaudesta istuttamalla ilmaa puhdistavia kasveja ja miettimällä tarkkaan kemiallisten torjunta-aineiden käyttöä. Hyötyviljely sekä maalla että kaupungissa houkuttelee ihmisiä tuottamaan osan ruoastaan itse: yrttiruukku ikkunalla tai mustikkapensas puutarhassa – lähiruokaa parhaimmillaan! Onni ja autuus löytyvät läheltä: omaa elämänlaatua arvostamalla, yhdessä olemalla ja kohtaamalla ihmisiä kasvotusten vaikkapa puutarhassa ulkopelien merkeissä.

Kirkkaat ja pirteät värit loistavat puutarhoissa. Raikas keltainen, taivaansininen ja pinkki sekä purppura ovat kauden uudet trendivärit. Myös puutarhassa aina läsnä oleva vihreä hehkuu monissa eri sävyissä.

Keltainen on hyvin valovoimainen väri. Se hehkuu valoa ja iloisuutta ympärilleen ja saa tilankin tuntumaan suuremmalta.

Pinkissä on punaiselle tyypillistä lämpöä ja tunnelmaa. Pinkki vetää katseen puoleensa ja toimii hyvin puutarhan katseenvangitsijavärinä.

Sininen väri rauhoittaa ja viilentää. Se sopiikin etelän paahteiselle terassille tuomaan raikastusta kesän hellepäiviin.

Vihreä on läsnä puutarhassa aina. Se on luonnon oma väri, joka rauhoittaa ja kuvastaa terveellisyyttä ja elämää. Vihreä on hyvä taustaväri muille väreille, mutta pelkällä vihreälläkin saa aikaan näyttäviä ja vehreitä istutusalueita.

Purppura on vihreän ohella hyvin neutraali väri ja sopii hyvin taustaväriksi. Väriympyrästä punaisen ja sinisen välistä löytyvä purppura ei ole oikeastaan lämmin eikä kylmä ja sopii täten yhteen kaikkien värien kanssa.

 

Kasviuutuuksia

Endless SummerR -pallohortensia ’Bella Anna’ – Hydrangea arborescens ’PIIHA-1 ’Bella bella_annaAnna’

  • Jatkuvakukintainen pallohortensialajike
  • Kauniit vaaleanpunaiset kukat
  • Korkeus n. 100cm
  • Vyöhyke I-II (III)

 

Jalohortensia ’Sweet Fantasy’ – Hydrangea macrophylla (Hovaria) ’Sweet Fantasy’sweet_fantacy_small

  • Reheväkasvuinen
  • Isot pyöreät kukinnot väriltään vaaleat, joissa roosan värisiä pilkkuja
  • Kukkii saman vuoden versoilla
  • Voi käyttäytyä perennamaisesti
  • Korkeus n. 100 cm
  • Vyöhyke I-

 

Easy Elegance ’Champagne Wishes’ -pensasruusuchampagne_wishes

  • Antiikinvalkoinen kukka, jossa on häivähdys aprikoosia. Kukinnan edetessä väri muuttuu puhtaan valkoiseksi
  • Erittäin kestävä lehdistö tauteja vastaan
  • Sopii käytettäväksi yksittäin, perennapenkissä tai matalana aidanteena
  • Korkeus n. 100 cm
  • Vyöhyke I-III (IV)

 

Easy Elegance ‘Music Box’ -pensasruusumusic_box_small

  • Kerrotut, kaksiväriset kukat
  • Ruusun keskustan kermankeltainen väri muuttuu hennon vaaleanpunaiseksi reunoja kohden
  • Korkeus n. 100 cm
  • Vyöhyke I-III (IV)

 

Easy Elegance ‘Pinktopia’ -pensasruusupinktopia

  • Puolikerrotut pinkit kukat
  • Lehdistö aluksi punertavaa, muuttuu vähitellen vihreäksi
  • Erittäin elinvoimainen ja kestävä
  • Korkeus n. 120 cm
  • Vyöhyke I-III (IV)

 

Tarhakurtturuusu ‘Sointu’ – Rosa ’Sointu’Rosa 'Sointu'_xs

  • Vaaleanpunertavat, puolikerrotut, tuoksuvat kukat suurissa tertuissa.
  • Kasvutavaltaan pyöreä ja tiheä
  • Korkeus n. 100 cm
  • Vyöhyke I-IV

 

Alppiruusu ‘Unelma’ – Rhododendron ’Unelma’Rhododendron Unelma

  • Suuret, voimakkaan ruusunpunaiset, orkideamaiset kukat
  • Nuppuja, versoja ja lehtien alapintaa peittää vaaleanrusehtava nukka
  • Korkeus n. 120 cm
  • Vyöhyke I-IV

 

Puistoatsalea ‘Illusia’ – Rhododendron x ’Illusia’illusia_small

  • Valkokukkainen puistoatsalea, jonka yläterälehdessä tummankeltainen laikku
  • Kukkii kesäkuun keskivaiheilla
  • Korkeus n. 100 cm
  • Vyöhyke I-IV

 

Puistoatsalea ‘Adalmina’ – Rhododendron x ’Adalmina’Rhododendron 'Adalmina'

  • Pystykasvuinen, myöhään kukkiva
  • Kukat rubiininpunaiset, teriön ylimmässä liuskasssa suuri keltainen laikku
  • Korkeus n. 100 cm
  • Vyöhyke I-IV

 

Hakuropaju – Salix integra ’Hakuro Nishiki’hakuropaju_small

  • Koristeellinen pikkupuu, jossa valkoroosakirjavat lehdet
  • Vartettu n. 100 cm runkoon
  • Saatavina myös pensaana
  • Vyöhyke I-

 

Raparperi ’Elmsblitz’ – Rheum rhabarbarum ’Elmsblitz’Rheum 'Elmblitz'

  • Vähähappoinen lajike
  • Lehtiruodit kauniin viininpunaiset
  • Käytetään marjojen tavoin hilloksi, mehuksi ym.
  • Vyöhyke I-V

 

Tarhapensasmustikka ’Jorma’ – Vaccinium Angustifolium -ryhmä ’Jorma’JORMAKuva Tarja Hietaranta (12)_MMT

  • Suurimarjainen ja satoisa lajike
  • Aromikas maku
  • Kaunis syysväri
  • Korkeus n. 1,5 m
  • Vyöhyke I-

 

Pensasmustikka ’Pink Lemonade’ – Vaccinium sp. ’Pink Lemonade’Vaccinium sp. Pink Lemonade

  • Hillittykasvuinen pensas, jolla marjat kauniin koristeelliset
  • Marjat erittäin suuria ja maukkaita, kypsänä raikkaan pinkit
  • Kaunis syysväri
  • Korkeus n. 100 cm
  • Vyöhyke I-III (IV)

 

Kotimaiset rungolliset herukat – Ribes nigrum ’Mortti’ ja ’Öjebyn’, Ribes rubrum runkoherukka’Jonkheer Van Tets’

  • Herukkapensas n. 80 cm rungolla
  • Koristeellisuus ja hyöty samassa pikkupuussa
  • Maukasta monimuotoisuutta matalampien pensaiden ja perennojen kanssa istutettuna
  • Kätevä poimintakorkeus

 

Aitataimikennotaitataimet

  • 6kpl taimia yhdessä kennossa
  • Kantokahva
  • Istutusohje, istutusta helpottava mitta ja istutusmäärä metriä kohden
  • Saatavilla:
    • isotuomipihlaja
    • koristearonia
    • pihasyreeni
    • unkarinsyreeni
    • metsäkuusi
    • kiiltotuhkapensas

 

Ilona®-tuoteperhe kasvaa

Viime keväänä markkinoille tullut Ilona®-tuoteperhe on hyvää tekevä kotimainen taimituoteperhe, jonka näyttävät taimet edustavat kasvuvoimaa, kestävyyttä sekä luonnollista tuotantoprosessia. 4 litran astiaan istutetut taimet ovat tavallista kookkaampia. Ilona®-taimilla saat puutarhasta valmiimman näköisen jo istutusvaiheessa.

Tänäkin vuonna jokaisesta myydystä taimesta lahjoitetaan 10 senttiä ns. vihreään kohteeseen.

 

Ilona® Kuutamohortensia ’Praecox’ – Hydrangea paniculata ’Praecox’ FinEILONA_hydrangea paniculata_praecox

  • Tuuhea, rehevä, säännöllisen muotoinen
  • Runsas aluksi kermanvalkoinen, myöhemmin punertuva kukinta heinäkuun lopulta syksyyn
  • Kukinnot ovat leveän kartiomaisia, keskustan pieniä kukkia kehystävät suuremmat laitakukat
  • Korkeus 2-2,5 m
  • I-IV (V)

 

Ilona® ”Timantti” (’Lepaan Valkea’) valkoherukka – Ribes rubrum FinEILONA_ribes rubrum_timantti

  • Pystykasvuinen, pienehkö pensas
  • Makean hapokkaat ja raikkaan makuiset marjat ovat kauniita ja suurikokoisia
  • Erinomainen tuoremarja
  • Korkeus n. 100 cm
  • I-V